tiistai 31. tammikuuta 2017

Klassikkohaaste: Lolita

Lolita on hurja ja vaikuttava kertomus hyväksikäytöstä, rakkaudesta, omistushalusta ja pakkomielteen pelottavasta voimasta. Vladimir Nabokovin mestariteos julkaistiin Pariisissa vuonna 1955 ja julistettiin heti kielletyksi kirjaksi. Tästä huolimatta Lolitasta tuli bestseller Euroopassa ja Amerikassa, ja se on yhä yksi kirjallisuuden hätkähdyttävimmistä klassikoista.
Keski-ikäinen Humbert Humbert rakastuu 12-vuotiaaseen Lolitaan eli Dolores Hazeen niin intohimoisesti, että on valmis menemään naimisiin tytön äidin kanssa vain päästäkseen lähelle Lolitaa. Kun Charlotte Haze yllättäen kuolee, Humbertista tulee Lolitan isäpuoli. Syyllisyyden ja halun riivaama Humbert pelkää paljastuvansa ja pakenee halki Yhdysvaltojen mukanaan Lolita josta on tullut Humbertin pakkomielle.Lolitan tarinan kertoo on Humbert itse, vuosia myöhemmin vankilassa oikeudenkäyntiä odottaessaan. Nabokovin taidokas, lähes runollinen kerronta kauhistuttaa ja lumoaa yhtä aikaa.

  Osallistuin Klassikkokirjahaasteeseen (käy katsomassa muiden osallistujien postaukset täällä), ja valitsin siis kirjakseni Vladimir Nabokovin Lolitan. Mietin pitkään sen ja Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvan välillä, sillä omistan ne molemmat, mutta päätin ottaa Lolitan, sillä arvelen, että ilman tätä haastetta se olisi jäänyt vielä moneksi kuukaudeksi kirjahyllylleni pölyttymään. 
  
  Kirja on kirjoitettu kahdessa osassa; alkupuoliskossa kerrotaan keski-ikäisen miehen, Humbert Humbertin nuoruudesta ja hänen kiintymyksestään nuoriin tyttöihin, joita hän kutsuu nymfeteiksi, sekä siitä, kuinka hän tapaa Lolitan. Hän matkustaa Euroopasta Amerikkaan, ja päätyy siellä erään naisen, Charlotte Hazen vuokralaiseksi. Charlotella on 12-vuotias tytär, Dolores. Kutsumanimiä Dolly, Lo, Lola, tai kuten Humbert häntä itse kutsuu, Lolita. Humberille kehittyy pakkomielle Lolitaan, ja hän jopa menee naimisiin tämän äidin kanssa, vain voidakseen olla Lolitan lähellä.
  Toisessa puolikkaassa kerrotaan siitä, kuinka Humbert ja Lolita matkustavat ympäri Amerikkaa, kohteesta toiseen, sekä päähenkilömme elämästä Lolitan jälkeen.

  Vaikka aihe on kovin raskas, sekä osittain myös erittäin vastenmielinen, pidin kirjasta yllättävän paljon. Minut lumosi Nabokovin runollinen, sekä kuvaileva kirjoitus. Ymmärrän täysin miksi kirja on klassikko. Se on loistavasti kirjoitettu, ja tarinaosuuskin on aiheesta huolimatta hyvä. Ainoa hieman pitkästyttävä vaihe oli se, missä kerrottiin Lolitan ja Humbertin matkustelusta, sitä oli mielestäni ehkä hieman pitkitetty. Koko kirja on siis itse Humbertin näkökulmasta kirjoitettu. Pidän siitä, miten hänestä tehtiin jotenkin hyvin pidettävä hahmo, ja hänestä näkyi paljon muutakin kuin pelkästään pedofilia. Sitä on vaikea selittää. Nabokov tavallaan manipuloi lukijaa tekstillään. Ja vaikka koko kirja kuvataan Humbertin näkökulmasta, ja hän saa sen vaikuttamaan siltä, kuin hän olisi enemmänkin Lolitan uhri, Humbert lopulta ymmärtää kuinka paljon hän vahingoitti Lolitaa.

  Jos uskot, että pystyt lukemaan kirjan raskaasta aiheesta huolimatta, suosittelen sitä. Se on myös joillain näillä "100 klassikoteosta, joka jokaisen ihmisen pitäisi lukea" -listoilla. Varoitan kuitenkin, sillä luin ennen postauksen kirjoittamista muista mielipiteitä tästä kirjasta, ja joitain oli häirinnyt omaperäinen kieli sekä kuvailu. Itse en ole yksi näistä ihmisistä, sillä vaikka Lolita ei olekaan kovin helppolukuinen teos, silloin kun siihen onnistuu keskittymään ja syventymään, lukukokemus on upea. 


  Siinä hän seisoi ja räpytti silmiään, posket liekehtien. hiukset pörrössä, ja hänen silmänsä liukuivat ylitseni yhtä keveästi kuin huonekalujen ylitse, ja kun hän kuunteli tai puhui (äidilleen, joka käski hänen tulla lounaalle Chatfieldeille - eikä Lo eikä Hum tiennyt vielä, mitä touhukas Haze suunnitteli), hän naputti pöydän reunaa tossulla, jota piteli kädessään. Siunattu olkoon Jumala, hän ei ollut huomannut mitään!   Monivärisellä silkkinenäliinalla, johon Lo'n kuuntelevat silmät kohdistuivat hetkeksi, pyyhin hien otsaltani, ja helpotuksen euforiaan vajonneena järjestin kuninkaallisen viittani. Hän oli vielä puhelimessa tinkien äitinsä kanssa (halusi, että hänet noudettaisiin autolla, pieni Carmenini), kun pyyhälsin ylös portaita laulaen yhä äänekkäämmin ja äänekäämmin ja päästin höyryävän vesitulvan syöksyämään kylpyammeeseen.